Kuudella polulla kestävyyteen on Suomen kulttuurirahaston Argumenta-apurahan tukema tieteiden välinen hanke. Hanketta vetää Kestävyyspaneelin yhteisö -työryhmä Suomen ympäristökeskus SYKEn professori Eeva Furmanin johdolla.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät arjessamme enenevissä määrin, eriarvoisuus kasvaa, lajikato kiihtyy ja muun muassa jäteongelmien kaltaiset kulutusyhteiskuntamme oireet kasautuvat. Kestävyyspaneelin Kuusi polkua kestävyyteen tarjosi vuonna 2020 ratkaisuksi monialaista järjestelmätason kestävyysmurrosta. Monimutkainen ja asiaan vihkiytymättömälle jopa luotaantyöntävän kuuloinen käsite ei kuitenkaan välttämättä kerro suurelle yleisölle paljoakaan.
Kuudella polulla kestävyyteen -hankkeen keskiössä onkin kestävyysmurroksen tarinallisuus. Pyrimme nostamaan esille kuuden järjestelmän kestävyysmurroksen keskeisiä pullonkauloja ja tarinallistamaan kestävän kehityksen askeleita. Hankkeen aikana hyödynnetään erilaisia tarinallistamisen työkaluja, kuten infografiikkaa, vastamainos-huumoria ja valokuvia.
Vuosina 2021-2023 hanke järjestää työpajoja ja tarinallistamistilaisuuksia yhteistyössä eri kirjastojen ja museoiden kanssa. Tuomme yhteen eri tieteenalojen tutkijoita ja tavallisia ihmisiä luomaan yhteistyössä kestävyysmurroksen kieltä ja tarinoita saavuttaaksemme yhteisen näkemyksen siitä, millaisia kestävä hyvinvointi, ruoka, energia ja talous voisivat olla. Hankkeen ensimmäinen tarinallistamistilaisuus järjestettiin keväällä 2021.
Ajankohtaista:
- Kestävyyspaneelin ja Kuhmon kaupungin yhteinen tilaisuus tulevaisuuden kestävästä ja hyvinvoivasta Kuhmosta: Tule mukaan ideoimaan!
- Miltä ympäristön muutokset näyttävät kotkalaisen silmin? Ilmoittaudu mukaan työpajaan Kotkan Merikeskus Vellamossa
- Tarinoita kestävyysmurroksesta -näyttelyn avajaiset järjestetään etätyöpajana – tule mukaan keskustelemaan kestävämmästä Raisiosta!
- Tarinoita kestävyysmurroksesta -podcast jakso nyt kuunneltavissa
- Kupoke-hankkeen valokuvakampanja käynnistyi
- Kampanjaa voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kemutarinat (Instagram: @kemutarinat)
Lisätietoja:
Erkki Mervaala
erkki.mervaala(at)syke.fi / +358 (0)29 525 2150