Kiire estää meitä elämästä kestävää ja arvojemme mukaista elämää, sanovat Minna Kaljonen ja Katriina Siivonen Kestävyyspaneelin Mikä kestää? –podcast-sarjan kakkosjaksossa, jonka aiheena on Kulttuurimurros.
Kestävyysmurrosta ei ole ilman ihmistä ja kun puhutaan ihmisistä, puhutaan myös kulttuurista. Kulttuuri on jotain, mikä on jaettu ihmisten kesken ja on heille merkityksellistä.
Kulttuuri muuttuu aina, sen muutosta ei pysty estämään. Sen sijaan asioiden pitäminen entisellään on vaikeaa. Murros on erityinen muutoksen vaihe, jossa kysymys on myös suunnasta. Suuntaa ei voi määrittää ulkopuolelta, koska muutos tapahtuu jokaisessa yksilössä. Esimerkiksi luonnon tilasta kumpuava huoli ja arvoista lähtevä voima ovat tärkeitä muutosvoimia, jotka saavat kestävyysmurroksen liikkeelle.
Murros on erityinen muutoksen vaihe, jossa kysymys on myös suunnasta.
Kulttuuri nähdään helposti jatkumona menneestä. Muutos on kuitenkin jotain väistämätöntä, missä piilee myös sen muutosvoima. Ylisukupolvisuus on tärkeä aihe kulttuurimurroksessa. Nuoret luovat uutta, kun havainnoivat maailmaa tuorein silmin, kyseenalaistavat ja tuottavat uudenlaista ajattelutapaa. Toisaalta vanhemmilla polvilla on edelleen hallussa kohtuusajattelu. Keski-ikäisillä valtaa pitävillä olisi opittavaa sekä nuoremmilta että vanhemmilta sukupolvilta, jotka erottautuvat positiivisesti kyselytutkimuksissa kestäviin elämäntapoihin liittyen. Kumpikaan ryhmä ei saa nyt päätöksenteossa ääntään kuuluviin.
Ylikulutuskulttuuriin liittyy läheisesti myös se, että ihmiset hakevat arvonantoa ja erottautumista pukeutumisella, asumisella, syömisellä, liikkumisella ja matkustamisella. Tämä liittyy arvoihin, asenteisiin, toimintatapoihin ja siihen, miten yksilö voi saada toimintamahdollisuuksia yhteiskunnassa. Tätä kulttuuria pitäisi murtaa siten, että yksilö voisi osoittaa pärjäävänsä jollain muullakin tavoin kuin ylettömällä kuluttamisella.
Toisaalta kulutuskulttuuri on myös oman identiteetin rakentamista, jossa tietyllä brändillä yksilö ostaa itsensä osaksi jotain yhteisöä. Some varmasti vaikuttaa omalla tavallaan, mutta tämä heimoutumisen ja erottautumisen tarve on aina ollut ihmisyydessä ja sitä on vaikeaa muuttaa. Nyt olisi kuitenkin välttämätöntä puuttua ylikulutukseen.
Hidastaminen tuottaa henkistä hyvinvointia
Kaikkein ongelmallisimpana Kaljonen ja Siivonen näkevät kaiken kiihtymisen tässä hetkessä. Kiireen tuntu on arkipäivässä läsnä monilla. Kaljonen tuo esiin tutkimuksen, jossa tarkasteltiin nuorten kanssa heidän ruokaympäristöään ja sitä, mikä siinä mahdollistaa tai ei mahdollista toimimaan omien arvojen mukaisesti. Isona asiana esiin nousi jaksaminen ja kiire: kun on kiire tai kun ei jaksa, ruokaympäristö ei kannusta syömään terveellisesti ja kestävästi. Yksilöltä vaatii paljon voimavaroja miettiä, miten kestävä syöminen toteutuu, kun ympäristö johtaa väärään suuntaan. Tämä osoittaa myös miten kulttuuri ole koskaan vain mentaalista vaan syntyy osana jaettuja materiaalisia käytäntöjä.
Siivonen huomauttaa, että mahdollinen suunta kuluttamisen vähentämiseen ei ole tuotannon vaan tekemisen vähentäminen: tehdään joka paikassa vähemmän niin kuluttamisessa, tuotannossa kuin työnteossa. Vähemmän tekemisen idea mahdollistaa esimerkiksi sen, että tehdään enemmän käsillä. Käsillä tekemisellä on oma arvonsa ja se on syvällä ihmisyydessä, vaikkei sitä modernissa yhteiskunnassa riittävästi arvosteta. Suomen sana käsittää on erinomainen, kun se yhdistää käsillä tekemisen ymmärtämiseen.
Vähemmän tekemisen idea mahdollistaa esimerkiksi sen, että tehdään enemmän käsillä.
Vähemmän tekeminen palautuu ajankäyttöön: mihin me aikamme käytämme, merkityksellisiin asioihin vai oravanpyörään? Ihminen tarvitsee henkisen kapasiteetin lisäksi sekä materiaalista kapasiteettia että itsetuntoa hidastaakseen. Myös ympäristön tulisi tukea häntä siinä, koska emme ole koskaan kulttuurissa yksin. Yhteiskunnan tulisi tukea niitä elementtejä, jotka auttavat ihmisiä miettimään ja kyseenalaistamaan asioita ja tekemään vähemmän – yhdessä.
Politiikan ohella taiteella on tärkeä rooli pohdittaessa arvoja. Taide auttaa huomaamaan ihmisten itsestään selvinä pitämiä asioita, ja muuttamaan suhtautumista niihin. Taide mahdollistaa pohdinnat siitä, mikä on säilyttämisen arvoista jatkuvassa muutoksessa ja murroksessa, ihmisten jakamassa ainaisen kiireen ja jatkuvan tehokkuuden tavoittelun kulttuurissa, sekä ympäröivässä epävakaassa maailmassa. Taiteen avulla voikin tarkastella jaettua kulttuuria, ja sitä, minkä siinä ei voi antaa muuttua. Tämän vuoksi myös kulttuuripolitiikan tuki on tärkeää.
Kulttuurilla tulisi ennen kaikkea hoivata ihmistä ja luontoa.
Muutoksen mahdollisuus on aina olemassa. Olemmehan muuttaneet maailmaa ennenkin.