Ihmisten vaikutus luontoon on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Se uhkaa sysätä maapallon tasapainottomaan tilaan, jonka seurauksena ihmisille mahdolliset elinolosuhteet ovat uhanalaiset. Tämä ilmenee maailmanlaajuisina kestävyysongelmina: luonnontilaisten alueiden supistumisena ja biodiversiteettikatona, ilmaston lämpenemisenä ja saasteina, jotka yhdistyvät globaaliin ja paikalliseen sosiaaliseen epätasa-arvoon. Nämä ongelmat vaikuttavat osaltaan myös pandemioiden syntyyn ja leviämiseen. Akuutin koronapandemian aiheuttaman kriisin rinnalla meillä on siten ratkaistavana myös kestävyyskriisi.
Toisiinsa limittyvistä ekologisista, taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista selviytymiseksi tarvitsemme politiikan, hallinnon, talouden, tieteen sekä ihmisten ja yhteisöjen yhteistoimia.
Muutosta kohti kokonaiskestävyyttä ei tapahdu ilman ihmisten ja yhteisöjen osuutta eli kulttuurista muutosta.
Kulttuuri on tietoja, taitoja, tapoja ymmärtää maailmaa ja toimia maailmassa. Se vaikuttaa sekä arjen toimissa että taloudessa, politiikassa ja hallinnossa. Kaikkialla tarvitaan ihmisiä, jotka alkavat ajatella toisin, ymmärtää entistä vahvemmin ihmisen luonnon osana ja myös toimia sen mukaisesti. Uusinnetuilla kulttuurisilla luontosuhteilla on edellytyksiä toimia kestävyysmurroksen ajurina. Tällaiseen kulttuuriseen muutokseen koronapandemia voi avata väyliä, koska pandemialta suojautuminen on muuttanut hetkellisesti ihmisten toimintatapoja. Tämä on tehnyt maailmanlaajuiset yhteiskunnalliset rakenteet ja ihmistoimien haitalliset vaikutukset luontoon aiempaa vahvemmin ja laajemmin näkyviksi, mikä antaa edellytyksiä ymmärtää ja muuttaa suhdettamme luontoon.
Kolme ikkunaa koronan aiheuttamiin kulttuurisiin muutoksiin
Nostan esille kolme keskeistä kulttuurista ajattelu- ja toimintatapaa, jotka koronapandemiassa eläminen on sysännyt liikkeeseen. Ne ovat: elämän, luonnon ja tiedon epävarmuus, turvallisuuden tarve sekä hitauden, hoivan ja lähituotannon tärkeys. Pandemiaa levittävät virukset ovat luonnonilmiöitä, jotka kykenevät yllättämään ihmiset ja pakottavat huomaamaan elämän epävarmuuden, kuten nyt on tapahtunut. Erityisesti kriisioloissa ihmiset kaipaavat turvaa, varmaa tietoa viruksesta ja vaikuttavia toimia. Tieteellisen tiedon luonne epävarmana ja koko ajan korjautuvana on aiheuttanut huolta, vaikka juuri se takaa uuden tiedon saatavuuden nopeasti muuttuvassa tilanteessa. Epävarmoissa pandemiaoloissa hyvinvoinnin turvaaminen on korostanut oman lähipiirin sairaanhoidon, heikommassa asemassa olevien hoivan ja lähituotannon toimivuuden merkitystä globalisoituneessa maailmassa. Samalla matkustamisen voimakas väheneminen ja elämän hidastuminen ovat osoittaneet arvonsa tuottaessaan aiemmasta poikkeavaa hyvinvointia osalle ihmisistä ja luonnosta.
Epävarmuuden sieto, turvallisuushakuisuus, hoiva ja läheisyys
Näihin ajattelu- ja toimintamuotoihin liittyvät tapamme ymmärtää luontoa ja toimia sen osana, eli kulttuurinen luontosuhteemme. Niissä on muutoksen siemen, jonka pandemian erityisolot ovat saaneet itämään ja ne voivat muodostua ajureiksi muutokseen kohti kokonaiskestävyyttä. Pandemian ja siltä suojautumisen luoma muutostila ei vie kuitenkaan väistämättä kestävämpään maailmaan. Se voi johtaa myös lyhytnäköiseen oman turvan hakemiseen ja luonnosta ja ihmisten tasa-arvoisista elinmahdollisuuksista piittaamattomuuteen.
Kulttuuripolitiikka ja tutkimus kokonaiskestävän muutoksen tukena
Jotta ihmiset omassa elämässään voivat muokata kulttuurisia muutoksen siemeniä kestävyysmurroksen ajureiksi, tarvitaan kaikkiaan kulttuurisesti kestävää eli muutokseen osallistavaa politiikkaa. Kulttuuripolitiikalla vahvistetaan ihmisten epävarmuuden sietokykyä ja kulttuurin muutosjoustavuutta, resilienssiä. Jokainen meistä vaikuttaa arkisilla toimillaan maapallon toiselle puolelle. Siksi tarvitaan myös kansainvälistä yhteistyötä sellaisten kulttuuripoliittisten toimien luomiseksi, jotka tukevat ekologista maailmankansalaisuutta eli yhteistä huolenpitoa luonnosta ja ihmisistä kaikkialla maailmassa. Arkisten ja poliittisten toimien tueksi tarvitaan tutkimusta siitä, miten maailmankuvalliset ja toiminnalliset kulttuuriset ilmiöt voivat entistä paremmin toimia muutoksen ajureina ja kestävän tulevaisuuden rakentajina.
Katriina Siivonen
Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Kestävyyspaneelin varapuheenjohtaja
Blogi perustuu eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle kirjoittamaani lausuntoon, missä on lisää ajatuksistani siitä, miten koronapandemia voi edesauttaa kulttuurista muutosta kohti kestävyyttä. Sama teksti on julkaistu myös Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen blogina, jonka yhteydessä on koko lausuntoni: Tulevaisuusvaliokunta on koonnut kaikki pyytämänsä koronaviruksen vaikutuksia koskevat lausunnot kesäkuussa 2020 julkaistuksi julkaisuksi Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.