Sata päivää vuoden alusta. Kaikki rahat käytetty 10.4. mennessä. Eletään loppuvuosi velaksi samalla kulutustahdilla. Enää 265 päivää jäljellä. Jos mediaanituloinen suomalainen eläisi näin, hän velkaantuisi vuodessa noin 75 000 euroa. Ihan älytöntä, naureskelet. Ei kukaan voi olla noin tyhmä. Mutta kun sanan ”raha” tilalle vaihdetaan ”luonnonvarat” niin näinhän me suomalaiset keskimäärin toimimme. Ylikulutuspäivä on tänä vuonna 10.4., huomenna.

Taas on se aika vuodesta, jolloin hetkellisesti muistamme itse aiheuttamamme planetaarisen kriisin. Se päivä, jolloin olemme käyttäneet oman osuutemme maapallon luonnonvaroista. Ekologinen velkaantumisasteemme on tämän vuoden luvuilla 265%. Luku on hurja, jos vertaa sitä mihin tahansa muuhun velkaantumiseen. Valtion velassa prosenttien lisäys aiheuttaa laajaa poliittista keskustelua. Yritys olisi hyvin nopeasti konkurssissa.

Mikä estää meitä hyväksymästä, että ihan tavallinenkin elämämme on ylikulutusta?

Kuvaavaa ylikulutustasomme lukkiutumiselle on, ettei edes koronapandemia merkittävästi siirrä päivämäärää. Mikä estää meitä hyväksymästä, että ihan tavallinenkin elämämme on ylikulutusta?

Juurisyy löytyy siitä, että kulutuksen ympäristövaikutuksia voidaan vähentää vain vähän valitsemalla ympäristöystävällisempiä tuotteita, jos kulutuksen kokonaismäärä pysyy ennallaan. Iso osa kulutuksemme päästöistä on lukittu ihan tavallisiin asioihin. Suurimman osan varallisuudestamme investoimme asumiseen ja autoon. Tutkimme viime vuonna Ilmastopaneelin hankkeessa suomalaisten kotitalouksien kulutuksen aiheuttamia ilmastopäästöjä. Reilusti yli puolet kulutuksen ilmastovaikutuksesta syntyy laskemalla yhteen asumisen vaatima lämmön ja sähkön kulutus, liikkuminen polttomoottoriautolla ja lentämällä, sekä syödyt liha- ja maitotuotteet.

Kuva: Thomas Millot / Unsplash

Juurisyystä seuraa kaksi osaratkaisua. Ensimmäinen on rakenteisiin puuttuminen. On selvää, että kuluttajat eivät yksin ratkaise kestävyyskriisiä. Tarvitaan muutoksia myös infrastruktuurissa ja politiikassa. Koska merkittävä osa ylikulutuksemme luonteesta on rakenteellista, on tärkeää, että viemme mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti loppuun hyvin alkaneen energiamurroksen eli fossiilisista polttoaineista irtautumisen.

Tehokkuuden tavoittelu, päästöintensiteetin vähentäminen tuoteyksikköä kohden, on välttämätön, mutta ei riittävä periaate ylikulutuksen katkaisuhoidossa. Uutta teknologiaa tarvitaan vanhentuneen tilalle. Toisaalta pelkästään teknologiaan uskominen on yksi ympäristödenialismin muoto. Kulutuksen kasvu tutkitusti syö teollisuuden päästöjen vähenemisen tuomat hyödyt. Globaalissa taloudessa ylikulutuksen haittoja ei ole mahdollista irtikytkeä rahankäytöstä. Kestävyystiede on yhä selvemmin pystynyt osoittamaan, että käytettyjen eurojen ja aiheutettujen ympäristövaikutusten välillä on suora yhteys. Mitä varakkaampi olet, sitä enemmän aiheutat ympäristölle haittaa.

Toinen, vaikeammin hyväksyttävä, osaratkaisu on yhteiskunnan normien muuttaminen. Kuluttamisemme on pitkälti toistemme matkimista. Koska naapurillakin on sellainen. Luontevin vastaus ylikulutukseen löytyy siitä, mikä on hyväksyttävää tai tavoiteltavaa. On helppo nostaa esimerkkejä ylikulutuksesta, jotka menevät niin sanotusti tunteisiin, jolloin faktoja on vaikeampi hyväksyä.

  • Mannertenvälisistä lennoista suurin osa on tarpeetonta luksuskulutusta. Ne kuitenkin aiheuttavat yli puolet Suomesta lähtevien lentojen päästöistä.
  • Miehisyyden nykyiset roolimallit estävät lihansyönnin ja polttomoottoriautoilun korvaamista tehokkaammilla, terveellisimmillä ja mukavammilla ratkaisuilla.
  • Meillä on horisonttiharha varakkuudesta. Keskituloinen suomalainen kuuluu maailman mittakaavassa 10% eniten ansaitsevien joukkoon. Isot asunnot ihannetilanteena ja kesämökin tarjoama tuplainfra ovat globaalissa mittakaavassa todellista luksusta.

Ylikulutuksen katkaisuhoidossa tarvitsemme muutosta sekä rakenteissa että toiminnassa.

Epämukavia totuuksia on vaikea peukuttaa. Koko talousjärjestelmämme on rakennettu kasvavaa rahavarallisuutta suosivalla tavalla. Näyttää siltä, että meillä kaikilla on todellisia tavoitekonflikteja ratkottavana.

Ylikulutuksen katkaisuhoidossa tarvitsemme muutosta sekä rakenteissa että toiminnassa. Yhteiskunnan on asetettava uusia rajoja. Media on irrotettava mainostuloriippuvuudestaan. Yksilöinä meidän on opittava pois niistä huonoista tavoista, jotka meille on mahdollistettu. Tarpeeton pois ja kohtuullinen tavoitteeksi. Hyvän elämän tavoittelu ei ole menetys yksilön kannalta. Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa objektiiviset hyvät on jo suurelta osin tavoitettu. Oleellista on tavoitella subjektiivista hyvää. Se rakentuu huomattavilta osin aineettomista asioista, joiden kasvulla ei ole rajoja.

Lassi Linnanen
Kestävyyspaneelin varapuheenjohtaja
Ympäristötalouden ja -johtamisen professorin, LUT-yliopisto