Kestävyyspaneeli loi kolme myönteistä tulevaisuuskuvaa ja kutsuu kansalaiset mukaan kuvittelemaan kestävää huomista

Kestävyyspaneeli loi kolme rinnakkaista, toisiaan täydentävää myönteistä ja realistista tulevaisuuskuva-aihiota kestävästä tulevaisuudesta: Todellisten hintojen markkinatalous, Planetaariset säännöt ja Kestävyysymmärryksen vallankumous. Tulevaisuuskuva-aihiot syntyivät yhteistyössä Demos Helsingin kanssa keskustelunavaukseksi kansalaisille ja yhteiskunnan toimijoille kestävän tulevaisuuden ideoimiseen Suomessa. Aihiot perustuvat laajan lähdeaineiston analyysiin ja siinä tunnistettuihin puutteisiin olemassa olevissa tulevaisuuskuvissa. Seuraavassa vaiheessa aihioita kehitetään edelleen, kun Kestävyyspaneeli kutsuu kansalaiset mukaan työhön. Kolme myönteistä tulevaisuuskuva-aihiota vastaa olemassa olevien tulevaisuuskuvien puutteisiin Yhteistyössä Demos Helsingin kanssa …

Suomi tarvitsee uuden myönteisen tulevaisuuskuvan – kestävä elämäntapa on mahdollista saavuttaa yhdessä

Kestävyyspaneeli esittää 28 tuoretta suositusta, joiden avulla yhteiskuntaamme voidaan muuttaa kestävämmäksi. Siirtyminen kestävään tulevaisuuteen ei ole luopumista vaan siirtymistä uudenlaiseen, mukavampaan, sujuvampaan ja merkityksellisempään elämään. Kestävyyspaneelin mukaan tulevaisuuden Suomessa on mahdollista elää hyvää, terveellistä ja merkityksellistä elämää, joka aiheuttaa vain pienen ympäristökuormituksen. Kestävyyspaneelin tänään julkaistun Myönteinen tulevaisuus Suomelle -raportin mukaan tarvitsemme yhdessä tehdyn näkemyksen, eli tulevaisuuskuvan, siitä miltä ekologisesti kestävä ja reilu hyvinvointiyhteiskunta näyttää ja miten siihen päästään. Kestävä hyvinvointi …

Miltä näyttää talouskeskustelun tila ja tulevaisuus?

Millaista on suomalainen talouskeskustelu? Mistä asioista puhutaan ja mistä ei? Kenen ääni keskustelussa kuuluu? Entä miltä talouden tulevaisuuden tulisi näyttää? Ja millä tavoin keskustelun tulisi muuttua monikytköksisten kestävyyshaasteiden, kuten ilmastokriisiin, elonkirjon köyhtymisen ja kasvavan eriarvoistumisen edessä? Näihin kysymyksiin pureuduttiin Sitran järjestämässä Tulevaisuus – talouskeskustelustamme puuttuva pala? -tilaisuudessa 11.5.2022. Tilaisuudessa avattiin Sitran toteuttaman selvityksen tuloksia, jossa tarkasteltiin talouden tulevaisuudesta käytävän yhteiskunnallisen keskustelun nykytilaa. Keskustelussa oli mukana asiantuntijoita, mukaan lukien Kestävyyspaneelin jäsen …