Viiden suomalaisen tiedepaneelin edustajat kokoontuivat kestävyystieteen päiville pohtimaan tiedeneuvonnan haasteita monikriisin aikakaudella.

Suomalaisten tiedepaneelien edustajat kokoontuivat yhteen Sustainability Science Days -konferenssissa 25.5.2023. Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston järjestämässä kolmipäiväisessä tapahtumassa kuultiin laaja katsaus kestävyystieteen ajankohtaisista teemoista. Kestävyys-, Ilmasto– ja Luontopaneelien järjestämässä yhteiskeskustelussa pureuduttiin monikriisiin. Keskusteluun osallistuivat myös Metsäbiotalouden tiedepaneeli ja Talouspolitiikan arviointineuvosto.

Keskustelussa etsittiin vastauksia siihen, miten tiede voi auttaa päätöksentekijöitä löytämään vipuvarsikohtia, joiden avulla kyettäisiin ratkaisemaan monia yhtäaikaisia kriisejä. Keskustelu toi esiin monitieteisen tiedeneuvonnan yhteisiä haasteita ja painotti tehoavan viestinnän merkitystä kestävyysratkaisujen toteutuksessa.

Keskustelun virikkeeksi kuultiin Suomalaisen Tiedeakatemian kokemuksia tiedevaikuttamisen haasteista. Akatemiasihteeri Jaakko Kuosmanen korosti nykyisten mekanismien riittämättömyyttä ja kehitysmahdollisuuksia, jotka liittyvät erityisesti erilaisista kokeiluista oppimiseen. Hyvätkään yksittäiset kokeilut eivät auta, jos ne eivät synnytä systeemitason muutoksia ja siirry yksilötasolta rakenteisiin ja laajempiin käytäntöihin.

Esimerkki onnistuneesta kokeilusta on tiedesparraus, jossa luodaan ministeriöille mahdollisuus keskustella lakialoitteiden tietopohjasta jo niiden valmistelun herkässä alkuvaiheessa. Tämä vaatii osallistujilta rohkeutta ja luottamusta, mutta antaa mahdollisuuden pohtia avarasti kysymyksenasettelun mielekkyyttä, rajausten oleellisuutta ja tietämyksen katvealueita. Näihin on vaikea puuttua enää lainvalmistelun loppuvaiheessa. Tiedesparrauksesta on saatu hyviä kokemuksia kahdeksasta ministeriöstä. Kriittinen kysymys on se, miten onnistuneet kokeilut vakiinnutettaisiin lainsäädännön valmistelun pysyviksi käytännöiksi.

Kokeiluista oppimisen lisäksi Suomalainen Tiedeakatemia evästi paneeleita kokemuksilla ilmiöpohjaisesta, nopeisiin tietotarpeisiin vastaamisesta. Erityisesti kriisitilanteissa kyvykkyys tuottaa nopeita tietokoosteita on oleellista. Perinteisesti tiedepaneelien toiminnassa on painotettu tiedon yhdistämistä monista erillisistä virroista, jopa useita vuosia kestävien tiedonkeruu- ja arviointiprosessien aikana.

Keskustelussa viiden tiedepaneelin edustajat korostivat monitieteisten kokonaiskuvien muodostamisen tärkeyttä jatkossakin. Monien yhtäaikaisten kriisien ratkaiseminen ei onnistu vain yhdenlaiseen tai yhtä ilmiötä koskevaan tietoon keskittyen. Pitkäjänteinen tiedonkeruun ja -integroinnin osaamisen kehittäminen on myös edellytys nopeiden ja ennakoivien tietokoosteiden luomiseen.

Paneelissa ei löytynyt kovia ja konkreettia vipuvarsikohtia, jotka takuuvarmasti auttaisivat kampeamaan kehitystä kestävämpään suuntaan. Keskustelussa korostui kuitenkin monia tekijöitä, jotka yleisemmällä tasolla auttavat tietopohjaista päätöksentekoa. Kaiken perusta on tiedon vakavasti ottaminen. Monitieteinen tieto auttaa tunnistamaan jo ennakolta esimerkiksi noidankehiä, joissa ilmastonmuutoksen ja luontokadon eteneminen vahvistaa toinen toistaan.

Edes tieto ei kuitenkaan ole ihmelääke. Tätä ilmentää ilmastonmuutoksen jatkuminen edelleen, vaikka ongelma on hyvin tiedossa ja ratkaisut periaatteessa yksinkertaisia. Riittäisi, kun hiilipäästöt hinnoiteltaisiin maailmanlaajuisesti. Tieto ratkaisun olemassaolosta on kuin matalalla roikkuva hedelmä, joka liian usein jää päätöksenteossa poimimatta.

Onnistuneen viestinnän ja vuorovaikutuksen merkitys on suuri. Tehoavaa viestintää tarvitaan kerrottaessa mahdollisista ratkaisuista päätöksentekijöille ja laajasti yhteiskuntaan. Vielä tärkeämpää se on luotaessa ymmärrystä yksittäisten muutosten mittasuhteista ja eri ilmiöiden monimutkaisista ristikkäisvaikutuksista. Kärsivällistä ja oppimista tukevaa viestintää tarvitaan myös eksponentiaalisen kasvun kaltaisista, perustavanlaatuisista ja sinänsä yksinkertaisista ilmiöistä, joiden merkitys ei avaudu arkikokemuksen avulla. Populismin haasteeseen vastaamisessa tällainen oppiminen on ensiarvoista.

Yksi viestinnän keino on raha. Rahamääräistäminen tarjoaa päätöksentekijöihin vetoavan tavan viestiä eri vaihtoehtojen vaikutuksista. Usein painotetaan tiettyjen toimien kustannuksia, mutta yhtä tärkeää on hahmottaa tekemättä jättämisen hinta. Myös pitkällä aikavälillä kertyvien rahallisten hyötyjen ja haittojen arviointi auttaisi päätöksentekijöitä nykyistä johdonmukaisempiin päätöksiin. Samalla on kuitenkin tärkeää tunnistaa rahamääräistyksen riskit. Esimerkiksi bruttokansantuotteen kasvattaminen voi näyttäytyä tavoitteena itsessään, vaikka oleellinen kysymys on se, tuottaako talous hyvinvointia riittävän vähäisellä ympäristökuormituksella, ei niinkään se, lisääntyykö kansantaloudessa liikkuvan rahan määrä.

Paneelien edustajat keskustelivat vilkkaasti erilaisista tietotarpeista. Esiin nousi myös se, että joskus uutta tietoa oleellisempaa on oppia pois vanhoista tietämisen tavoista. Esimerkiksi Venäjän hyökkäyssota on ravistellut turvallisuuteen liittyviä uskomuksia ja Suomen metsiin kohdistuvat monenlaiset odotukset ovat kyseenalaistaneet optimistiset oletukset metsäresurssien riittävyydestä. Vakiintuneiden oletusten ja virhekäsitysten ravistelu voikin tarjota tiedepaneeleille vaikuttavia väyliä sekä päätöksenteon että yhteiskunnallisen keskustelun vauhdittamiseen kohti kestävyysmurrosta.

Keskusteluun osallistuivat seuraavat tiedepaneelien edustajat:

Antti Asikainen, Metsäbiotalouden tiedepaneeli

Irina Herzon, Luontopaneeli

Paula Kivimaa, Ilmastopaneeli

Lassi Linnanen, Kestävyyspaneeli

Niku Määttänen, Talouspolitiikan arviointineuvosto

Paneelin juonsi Kestävyyspaneelin pääsihteeri Johanna Kentala-Lehtonen