Kestävyyspaneelin puheenjohtajistossa muutoksia

Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin (Kestävyyspaneelin) puheenjohtaja Eeva Furman väistyy tehtävästään paneelin puheenjohtajana ja aloittaa Suomen kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteerinä 15.8 alkaen. Kestävyyspaneelin puheenjohtaja Eeva Furman väistyy tehtävästään 14.8 ja aloittaa Suomen kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteerinä 15.8.2022. Furman on toiminut nykyisen Kestävyyspaneelin puheenjohtajana vuodesta 2019 alkaen. Hän toimi myös aikaisemman Sitran fasilitoiman paneelin puheenjohtajana vuosina 2013–2018. Furmanin johdolla Kestävyyspaneeli on asemoitunut suomalaisen kestävän kehityksen politiikassa riippumattomana toimijana ja tuonut rohkeasti tieteen …

Suomi tarvitsee uuden myönteisen tulevaisuuskuvan – kestävä elämäntapa on mahdollista saavuttaa yhdessä

Kestävyyspaneeli esittää 28 tuoretta suositusta, joiden avulla yhteiskuntaamme voidaan muuttaa kestävämmäksi. Siirtyminen kestävään tulevaisuuteen ei ole luopumista vaan siirtymistä uudenlaiseen, mukavampaan, sujuvampaan ja merkityksellisempään elämään. Kestävyyspaneelin mukaan tulevaisuuden Suomessa on mahdollista elää hyvää, terveellistä ja merkityksellistä elämää, joka aiheuttaa vain pienen ympäristökuormituksen. Kestävyyspaneelin tänään julkaistun Myönteinen tulevaisuus Suomelle -raportin mukaan tarvitsemme yhdessä tehdyn näkemyksen, eli tulevaisuuskuvan, siitä miltä ekologisesti kestävä ja reilu hyvinvointiyhteiskunta näyttää ja miten siihen päästään. Kestävä hyvinvointi …

Ratkaisevan toiminnan vuosikymmen: miten saadaan kestävyysmurrokseen vauhtia Euroopassa?

Ratkaisevan toiminnan vuosikymmen: miten saadaan kestävyysmurrokseen vauhtia Euroopassa? Kestävyyspaneeli, Ilmastopaneeli ja Luontopaneeli järjestävät yhdessä tiedepaneelien EEAC-verkoston kansainvälisen 30-vuotisjuhlakonferenssin Helsingissä 14.–15. syyskuuta. Tapahtuma kokoaa suomalaiset ja eurooppalaiset asiantuntijat pohtimaan kestävyysmurroksen vauhdittamista. EEAC-verkosto (The European Environment and Sustainable Development Advisory Councils Network) on eurooppalainen ympäristö- ja kestävyyskysymyksiin keskittyvien tiedepaneelien verkosto, jossa on mukana 18 tiedepaneelia 14 eri maasta. Verkoston jäsenet edustavat laajasti eurooppalaista tiedeyhteisöä. Juhlavuonna konferenssin teemana on “ratkaisevan toiminnan vuosikymmen”. Elämme kriittistä vuosikymmentä, jonka …

Tervetuloa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ja Kestävyyspaneelin julkiseen kuulemiseen: Myönteinen tulevaisuus Suomelle

Myönteinen tulevaisuus Suomelle: Uudenlainen myönteinen kestävän Suomen tulevaisuuskuva on tutkitusti tarpeen Aika: 1. kesäkuuta 2022 klo. 9-11 (UTC+3), kahvitus klo. 8.30 alkaen Paikka: Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, 00101 Helsinki Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin mukaan uudenlainen myönteinen kestävän Suomen tulevaisuuskuva on tutkitusti tarpeen. Kestävyyspaneeli on tunnistanut kestävyysmurrosten hidasteita ja harhapoluille ohjaavia suuntaviittoja, joista on nyt irtauduttava. Tulevaisuusvaliokunnan kuulemisessa paneeli julkaisee keskeiset toimintasuositukset sisältävän yhteenvedon Myönteinen tulevaisuus Suomelle. Kestävyyspaneeli väittää, että pystymme rakentamaan …

YK:n korkean tason kokous käsitteli kestävän kaupunkikehityksen toimeenpanoa globaalisti

YK:n yleiskokouksen järjestämä korkean tason kokous käsitteli 28. huhtikuuta YK:n Uuden Kaupunkikehitysohjelmaa (New Urban Agenda), jonka tarkoituksena on ohjata kestävää kaupunkikehitystä. Kestävyyspaneelin puheenjohtaja Eeva Furman korosti puheessaan kaupunkien roolia kestävyysmurroksen suunnannäyttäjinä. Arvioiden mukaan kuusi ihmistä kymmenestä tulee asumaan kaupungeissa vuonna 2030. Vuonna 2050 kaupungeissa on arvioitu asuvan jopa 68 % koko maapallon väestöstä. Kestämätön kaupunkikehitys on esteenä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiselle. Esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisemiseksi kaupungit ovat avainasemassa sekä ilmaston …

Nuorten Agenda2030 -ryhmä ja Kestävyyspaneeli korostivat dialogin merkitystä kestävyystavoitteiden edistämisessä

Kestävän kehityksen toimintaohjelman, Agenda2030:n kansallisesta toteutumisesta keskusteltiin vuosittain järjestettävässä Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tapahtumassa. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 3.6 valtionneuvoston kanslian ja kestävän kehityksen toimikunnan toimesta. Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tapahtumassa käsiteltiin tänä vuonna erityisesti koronan vaikutuksia nuorten hyvinvointiin, Suomen globaalia vastuuta eriarvoisuuden torjumisessa, luonnonvarojen kestävää kulutusta sekä kestävän tulevaisuuden rahoittamista. Tilaisuus oli osaltaan myös valmistautumista kansainväliseen heinäkuussa järjestettävään YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittisen foorumiin (High-Level Political …

Kestävän kehityksen tavoitteiden tila kansainvälisesti

YK on julkaissut ennakkoversion YK:n pääsihteerin vuosikertomuksesta, jossa raportoidaan kestävän kehityksen tavoitteiden edistymistä. Raportti pohjustaa heinäkuussa 2021 järjestettävän YK:n kestävän kehityksen korkean tason poliittisen foorumin (High-Level Political Forum, HLPF) keskusteluja, joissa arvioidaan kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista kansainvälisesti. YK:n julkaisemassa ennakkoraportissa käsitellään kestävän kehityksen tavoitteiden edistymisen tämänhetkistä tilaa. Sen on julkaissut YK:n talous- ja sosiaalineuvosto (ECOSOC), jonka yhteydessä HLPF kokoustaa vuosittain. Raportissa arvioidaan erityisesti COVID-19 pandemian vaikutuksia kestävän kehityksen globaalien indikaattorien …

Agenda2030-tiekarttatyöpajassa pureuduttiin tarvittaviin toimiin kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi Suomessa

Miten Suomi saavuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet? Mitkä ovat tärkeimmät kestävyysmuutosalueet, joihin Suomen tulisi erityisesti kiinnittää huomiota? Minkälaisia konkreettisia muutoksia valituilla muutosalueilla tulisi saavuttaa 2030-lukuun mennessä? Näitä kysymyksiä pohdittiin Kestävyyspaneelin, Kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteeristön ja Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin (HELSUS) järjestämässä ja kestävyystutkijoille suunnatussa verkkotyöpajassa 31.3.2021. Työpajan tarkoituksena oli tukea Kestävän kehityksen toimikunnan työtä, jonka tehtävänä on tämän vuoden aikana laatia Suomelle Agenda2030-tiekartta. Mistä Agenda2030-tiekartassa on kysymys? Työpajan avasi Kestävän …

Kuusi polkua kestävyyteen: evästykset systeemisen kestävyysmurroksen edistämiseksi Suomessa

Kuusi polkua kestävyyteen: Kestävyyspaneelin evästykset systeemisen kestävyysmurroksen edistämiseksi Suomessa on nyt julkaistu. Tänään, perjantaina 14.2., paneeli esittää julkisessa kuulemisessa vaihtoehtoja siihen, miten kestävyydessä tulisi edetä eri keinovalikoimia yhdistellen. Tarkastelu kattaa niin luonnonvarat, ruokajärjestelmät, kaupunkiseudut, energiakysymykset kuin myös hyvinvoinnin ja talouden.  Työtä ovat kommentoimassa edustajat tiedepaneeleista, kuntasektorilta sekä Suomen kestävän kehityksen sihteeristöstä. Julkaisussa korostetaan, että maailman ohjaamisen tulee yhä voimakkaammin tapahtua yhteisvaikutuksiin pureutumalla, sillä kestävä muutos tapahtuu toisiinsa kietoutuneiden järjestelmien ja kansalaisten …

Tervetuloa Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan ja Kestävyyspaneelin julkiseen kuulemiseen: Kuusi polkua kestävyyteen

Kuusi polkua kestävyyteen: Kestävyyspaneelin evästykset systeemisen kestävyysmurroksen edistämiseksi Suomessa Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli on tunnistanut kuusi muutospolkua kestävän kehityksen vauhdittamiseksi. Tarkastelu kattaa niin luonnonvarat, ruokajärjestelmät, kaupunkiseudut, energiakysymykset kuin myös hyvinvoinnin ja talouden. Julkisessa kuulemisessa paneeli esittää vaihtoehtoja siihen, miten kestävyydessä tulisi edetä eri keinovalikoimia yhdistellen. Työtä ovat kommentoimassa edustajat tiedepaneeleista, kuntasektorilta sekä Suomen kestävän kehityksen sihteeristöstä.   Aika:     perjantai 14.2.2020 klo 09.00-11.00 Paikka: Pikkuparlamentin auditorio, Arkadiankatu 3, Helsinki (kartalla) …